Caesarsalaatti vegenä


Caesarsalaatti on salaatti, joka ei välttämättä ole se kaikista monimutkaisin salaatti, mutta toisaalta yksinkertaisuudessaan salaatti, joka täyttää varmasti nälkäisemmänkin syöjän. Caesar-salaaatti rakentuu yleensä pääsääntöisesti hyvästä kastikkeesta, rapeasta salaatista, leipäpaloista eli krutongeista ja proteiinista, useimmiten kai kanasta, sekä parmesaanilastuista. Sitten vielä jos laittaa mukaan tomaattia ja/tai kurkkua, niin se olisi siinä. Jos astelee suomalaiselle salaattitiskille, on kanacaesarsalaatti tyypillinen ainoa vaihtoehto. Asiat ovat saattaneet toki muuttua viime vuosina. Ja aina voi tehdä itse, kuten itse tein. 

Virossa kuitenkin käveltiin muutama vuosi sitten ihanaan ruokapaikkaan meren äärellä. Ei ollut mitään odotuksia ruuan suhteen, mutta valitsin savulohicaesarsalaatin. Tämä kyseinen annos, joka oli omaksi lounaaksi tarkoitettu, oli taiten tehty ja äärimmäisen herkullinen. Viimeistään tästä lähtien olen verrannut tähän kyseiseen salaattiin ja caesarsalaatista tuli yksi lemppareistani. Salaatin ei tarvitse olla kasa jotain ainesosia, jotka siihen kuuluu, vaan jokainen näistä ainesosista saisi olla tasapainossa ja helposti syötävissä! Esillepano on loppujen lopuksi helppo tehdä, mutta siitä huolimatta ainesosat viskataan joskus vähän miten sattuu, eikä tiedä millä tavoin salaattia tulisi syödä. Ei auta jos tekee kaiken muun pieneksi silpuksi, jos laittaa kokonaisen kalan ruotoineen syvään kulhoon jne. En muista annosta täysin, ehkä löydän tietokoneen arkistostani kuvan, mutta muistan, että siinä oli mietitty huolella jokaista raaka-ainetta ja laitettu extraakin. Mutta jos en muista täysin, niin muistan sen tosiaan olevan ehkä jopa paras salaatti mitä olen syönyt.

Siksi en aliarvosta salaatteja täälläkään, koska ymmärrän, että myös salaatissa voi mennä pieleen ja että on olemassa ihan hyviä salaatteja ja toisaalta todella hyviä salaatteja.

Nyt olen koittanut tehdä herkullisen salaatin, caesarsalaatin, vegenä. Ruokaisuutta salaatista ei puutu, eikä myöskään mehukkuutta. Vähän tasapainoisesti kaikkea ja rapsakkaa salaattia pohjalle sekä raikas loppuvaiheessa lisätty kastike, niin salaatti pysyy raikkaana. 

Jos et minun tavoin innostu anjoviksesta tai raa´asta kananmunasta kastikkeessa, niin jaan reseptin ilman näitä ainesosia! Niille on reseptissä hyvät korvaajansa. Kastikkeesta saa muuten täysin vegaanisen muuttamalla vain yhtä raaka-ainetta vegaaniseksi, kun anjoviksia ja kananmunaa ei käytetä.

Suosittelen myös kokeilemaan viimeistään nyt quorn-kuutioita (kaupan pakastehyllyltä), jos kaipaat hyvää vegeproteiinia. Se sopii todella hyvin varsinkin currylla maustettuna tähän kylmään salaattiin. Huomioi, että se ei ole kuitenkaan vegaaninen.

Tähän kuvassa olevaan salaattiin en ole vielä sekoittanut valmiiksi kastiketta, vaan sen voi kaataa pullosta tarjoiluhetkellä. Myönnän, että saatoin tehdä tämän valokuvankin vuoksi. Voit siis ronskisti kaataa kastiketta joukkoon ennen krutonkeja.

 

 

Caesarsalaatti (vege)

2 isoa annosta 

 

Kastike:


  • 0,5 dl ranskankermaa/turkkilaista jugurttia/kermaviiliä *
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 rkl dijon-sinappia
  • 0,5 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl vettä
  • 1 tl kapriksia 
  • 2,5 dl rypsiöljyä
  • 1,5 rkl sitruunamehua 
  • hieman mustapippuria
  • hieman suolaa
  • noin 1 tl sokeria

Aloita kastikkeen teosta.

Laita kaikki ainekset syvään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa esim. sokeria. Normaaliohjeissa sokeria ei laiteta, mutta mielestäni hapan maitotuote kuten ranskankerma vaatii hieman sokeria makua tasapainottaakseen. Laita jääkaappiin maustumaan.

Kastike riittää hyvin näihin kahteen salaattiin, sitä voi ehkä jäädä ihan vähän yli, jos ei tykkää käyttää runsaasti. Se säilyy kuitenkin hyvin vähän aikaa jääkaapissa ja sopii kaveriksi lähes mille tahansa salaatille mielestäni.  

* käyttämällä vegaanista versiota, kastikkeesta saa vegaanisen. 



 

Syville lautasille:

 

  • muutama rapea salaatinlehti (esim. Cosmopolitan)
  • quorn-kuutioita (pussillinen kahteen reiluun salaattiin)
  • muutama kirsikkatomaatti
  • 2-3 paahtoleipäviipaletta (kahteen annokseen)
  • pieni pala parmesaania 

 

1. Leikkaa paahtoleivät pienehköiksi kuutioiksi ja paista molemmin puolin nopeasti kuumalla kuivalla pannulla varoen kärventymistä. Nosta syrjään odottamaan tarjoilua.

 2. Paista quorn-kuutiot pannulla öljyssä ja curryssa. Lisää hieman suolaa makusi mukaan. Quorn-kuutiot saavat jäähtyä.

3. Viipaloi kirsikka- tai luumutomaatit.

4. Tee salaatti valmiiksi lautaselle tai lautasille hetki ennen tarjoilua. Revi pohjalle rapeaa salaattia, laita pinnalle jäähtyneet quorn-kuutiot, kirsikkatomaatit ja leipäkuutiot. Höylää kuorimaveitsellä parmesaanista lastuja pinnalle. Valuta kastike. Nauti! 

Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa kastiketta myös joukkoon. Ethän sekoita kuitenkaan liian aikaisin, jotta salaatista ja krutongeista ei tule liian nahkeita. Toki maku imeytyy tällä tavalla eri tavoin, mutta muuten salaatin koostumus voi hieman kärsiä. Jos teet salaatin kuitenkin mukaan otettavaksi evässalaatiksi, tee konstailematta sekoitus jo kotona, tai ota ainakin krutongit syrjään.


Maistuisiko?


Instagramissa @soupzblogi

Kommentit