Mehevä lehtikaalirisotto

Lehtikaalirisotto tällä reseptillä tehtynä on kermaisen mehevä. Oma suosikkini on sellainen hieman valuva risotto, tällä reseptillä se onnistuu. Vihdoinkin pääsin jakamaan tämän teille.
 
Risottoa ei yleensä valmisteta etukäteen ja jemmailla seuraavaan päivään, mutta kun tekee tähän kuuluvan peston ennakkoon, voi säästää roimasti aikaa kun risottoriisi kattilassa tekeytyy liemineen. Eli käytännössä tekopäivänä ei tarvitsisi pilkkoa tai raastaa yhtään mitään isompaa,  huuhdella vain riisit ja kiehauttaa liemi (eli tekoaika alle 30 min!).

Kerron alhaalla lisää!


 

 

LEHTIKAALIRISOTTO 

2 reilua annosta / 3-4 pienempää annosta

 

Aloita valmistamalla lehtikaalipesto. Tämä on se, minkä voi valmistaa vaikka edellisenä päivänä. Pesto kätkee sisälleen risottoon normaalisti kuuluvan parmesaanin ja myös sitruunaa sekä suolaa. Eipä tarvitse maustaa tai raastella erikseen, kätevää! Ja koska pestossa on myös valkosipulia, päätin jättää risotosta myös sipulin pois.

 

Pesto lehtikaalista

(risottoon) 

 

  • 125 g lehtikaalia
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 valkosipulinkynsi
  • noin 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl auringonkukansiemeniä (tai vaikka cashewpähkinöitä/oma sekoitus)
  • noin 60 g parmesaania
  • ripaus suolaa maun mukaan

 

1. Huuhtele ja puristele pois vesi lehtikaalista. Leikkaa pois isot, kovat ruodit. Laita kippoon.

2. Kuori ja pilko valkosipulinkynsi, heitä samaan kippoon.

3. Raasta parmesaani mukaan kippoon.

4. Purista sitruuunasta mehua ja mittaa oliiviöljy mukaan. 

5. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää halutessasi öljyä. Mausta suolalla makusi mukaan. Tämä ei ole tässä vaiheessa vielä niin välttämätöntä, sillä risoton liemi kasvisfondilla tuo myös suolaisuutta, joten risoton voi maustaa vasta loppuvaiheessa lisäsuolalla. Siitäkin on hyvä pitää huoli, sillä suola tunnetusti tuo maut esiin ja parantaa vain makua!


6. Pistä odottaamaan risottoa!


-------------


Risotto

 

  • 3 dl risottoriisiä
  • 1 l vettä + 3 rkl kasvisfondia


Tee näin:

1. Kiehauta vesi ja mittaa joukkoon fondi.

2. Huuhtele riisi kylmällä vedellä esim. tiheässä lävikössä.

3. Mittaa pohjalle voita ja/tai oliiviöljyä. Lisää sitten riisi ja käännä pieni hetki lastalla. Lisää sitten liemeä vähän kerrallaan. Aluksi voi lisätä vähän reippaammin, mutta lisää lopuksi liemeä noin 1 dl kerrallaan, kunnes liemi on imeytynyt riisiin. Toista kunnes kaikki liemi on käytetty. Aikaa menee noin 18-20 minuuttia kokonaisuudessaan.

4. Sekoita loppuvaiheessa pesto käännellen joukkoon ja anna lämmetä. 

 5. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.

6. Annostele heti lautasille ja lisää pinnalle halutessasi ennakkoon valmistettuja lehtikaalisipsejä (ohje alla) ja parmesaanilastuja. Nauti!

 

-------------

 

 

Lehtikaalisipsit

(pellillinen)

 

Käytin sipseihin ja pestoon 200 g pussin lehtikaalia. Pellilliseen meni  pussista noin 75 g. 

 


 

  • 75 g lehtikaalia (noin 20 kpl sipsejä)
  • oliiviöljyä
  • suolaa

 

1. Huuhtele lehtikaalit ja revi pieniä paloja ruodin ympäriltä. 

2 Levitä leivinpaperille pellille, pirskottele oliiviöljyä ja rouhaise päälle hieman suolaa.

3. Paista 150 asteessa uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia. Testaa. Anna levätä hetki uunista ottamisen jälkeen. 

4. Syö sellaisenaan ja/tai risoton päällä. 

 

Kommentit