peltilihapiirakka vegenä



Peltilihapiirakka on klassikkojen klassikko. Se, jossa on taikina yllä ja alla sipuli-jauheliha-riisi-kananmunatäytteen. Tämän piirakan voi tehdä helposti vegaaniksikin jättämällä vain kananmunat pois. Ne voi myös korvata esimerkiksi muilla vihanneksilla tai murskatulla tofulla (tätä en ole vielä itse testannut). Voitelun voi hoitaa kasvismaidolla tai vedellä.

Tykkään kovasti näistä suolaisista voitaikinaleivonnaisista, mutta jos hyviä sellaisia mielii, niin silloin täytyy yleensä tarttua itse kaulimeen. Onneksi voi tyytyä myös valmistaikinoihin, jos haluaa oikoa hieman mutkia suoriksi. Itse ostin 2 x 400 gramman piirakkataikinaa suolaiseen leivontaan (Kotimaista), toinen pohjaksi ja toinen päällimmäiseksi. Mainitsemani taikinat ovat muuten laktoosittomia, maidottomia ja kananmunattomia. Tämän totesin hyväksi määräksi, joskaan en ihan pellin reunasta reunaan kaulinut taikinoita.

Vaikka tämä peltipiirakka ei vaadi ihmeellisiä  ainesosia, niin aikaa ja muutaman työvaiheen sekä välineitä se vaatii.

Jos käytät tämän ohjeen mukaisesti valmispakastetaikinoita, niin ota ne sulamaan hyvissä ajoin, yleensä noin tunnin sulatus huoneenlämmössä riittää. Jos taikina on sulanut liiaksi, niin ota kaulimisen avuksi hieman vehnäjauhoja.

Keitä kaksi kananmunaa koviksi. Kananmuna on kova, kun se on kiehumisajasta mitattuna ollut noin 8 minuuttia vedessä. Huuhtele heti kuorineen kylmällä vedellä, kuori ja silppua kulhoon munanleikkurilla tai haarukalla.

Keitä riisi. Itse käytin puuroriisiä, jota jäi paljonkin joulupuurotarpeista. Tahmainen puuroriisi on ihan oivallinen tähän piirakkaan, mutta voit käyttää mitä tahansa riisiä. Kiehautin ensin 4 dl vettä, johon olin lisännyt suolaa ja lisäsin sitten 2 dl riisiä. Laskin lämpötilan alhaiseksi ja sekoitin aina välillä. Aikaa meni noin 20 minuuttia, että vesi oli imeytynyt ja riisi sopivan tuntuista. Annoin sen jäädä ihan pikkuisen napakaksi.

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota pannulla öljyssä.

Paista 3 dl kuivaa soijarouhetta öljyssä ja lisää vettä vähitellen, niin että soijarouhe ei ole enää sitkeää.

Lämmitä uuni 200-asteiseksi.

Sekoita kaikki täytteet keskenään ja lisää joukkoon mausteet. Käytä mausteita makusi mukaan. Monesti käytetään esimerkiksi valkopippuria, mutta sepäs multa puuttuikin vielä. Keksin kuitenkin käyttää jauhettua inkivääriä, ja sepäs toi sopivan twistin makuun! Suosittelen siis lämpimästi. Inkiväärissä on jonkun verran potkua, joten käytä maltillisesti. Tuo teelusikallinen oli juurikin riittävä.



Kauli taikina suorakuution muotoiseksi pellille, älä liian ohueksi, ja lisää täytteet. Täytettä tuli aika paksulti, mutta niin pitääkin.

Lisää tämän jälkeen toinen suunnilleen saman kokoiseksi kaulittu taikina päälle. Tässä vaiheessa toivon, että taikinasi oli juuri sopivan sulanut, koska silloin sitä  pystyy vielä venyttelemään. Painele reunat tiukasti kiinni.



Pistele kantta haarukalla ja voitele kananmunalla.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Piirakka on hyvä, kun pinta on saanut hieman kullanruskeaa väriä.

Nauti sellaisenaan juuri uunista tultuna/hieman jäähtyneenä tai kera raikkaan salaatin. Juomaksi varmaan sopisi maito, limsa tai olut. Mitä silloin kasarilla/ysärillä juotiin? Itse meinaan tarjota tätä koemaistettua piirasta kera kuivan siiderin tai haudutetun teen, mutta luulen, että tämä suolainen piirakka vaatii janojuomaksi siiderin.

P.S Piirakasta tulee aika monta palaa ja yksikin pieni pala tyynnyttää tuhtiudensa vuoksi nälän.

Tarvitset:

2 x 400 g piirakkataikina
2 dl (puuro)riisiä
4 dl vettä (riisin keittämiseen)
3 dl kuivaa soijarouhetta
3-4 dl vettä (soijarouheen paistamiseen)
2 sipulia
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 kananmuna voiteluun
suolaa
noin 1 tl mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä

Kommentit