Vegetäytteiset enchiladat moneen hetkeen


Enchiladat kuulostavat aika hienoilta (ja vaikeilta), mutta kysehän on siis pehmeistä ohuista tortillalätyistä joiden sisään kääritään herkullinen täyte. Sitten rullien päälle kaadetaan vielä salsaa ja ripotellaan juustoraastetta sekä jalapenoja. Uuniin siksi ajaksi, että juustokuorrute on saanut hieman väriä.

Lopuksi koristellaan tuoreilla yrteillä (korianteri on tässäkin ykkönen) ja nautitaan ranskankerman sekä chilin kanssa. Tarjolle voi laittaa vielä lisää jalapenoja (ja toivoa, että kaikki syövät mahdollisimman paljon jos sinullakin on valtavan kokoinen purkki jalapenoja joita tyyliin voi käyttää yhteen-pariin ruokalajiin). Lisukkeeksi voi tehdä vielä itse guacamolea. Itse tehty guacamole on aika ruman väristä. Itse olen tehnyt nyt pari kertaa näitä enchiladoja viimeisten kuukausien aikana. Ekalla kerralla tehty guacamole ei ollut niin mainiota omasta mielestä (vaatii hienosäätöä), joten en jaksanut tehdä toiselle kerralle, sillä nämä enchiladat ovat kuitenkin huipputäyttäviä ja ranskankerma sekä lime toimivat sellaisenaan ihan hyvinä lisukkeina. Otan kuitenkin haasteeksi tehdä parempaa guacamolea jollain toisella kerralla. Samoin salsan voisi tehdä itse purkin sijasta! Tomaattikastike on tässä itse tehtyä ja sitä on noin yhden ison pizzan verran (olen siis pakastanut monesti itse tehtyä tomaattikastiketta ja nimikoinut "1 pizza", mikä kertoo siitä, että tomaattikastiketta on kulunut erityisesti pizzoihin...)

Varaa 2 enchiladaa per syöjä (vaikka yksikin voi täyttää pienen nälän helposti). Keskikokoiset tortillat, joita pakkauksessa on 8 kpl, on hyvä määrä ja sopivat lasagnevuokaan. Lasagnevuoka muistuttaa siitä, että enchiladat ovat kuin omanlaisensa lasagne, mutta toisaalta hieman yksinkertaisempi valmistaa. Ja se mikä näissä uunitortilloissa on se, että ne toimivat hyvin roskaruuan kaipuuseen....hiilareita, suolaa, juustoa.... Bileissäkin nämä ovat varmasti hitti! Ja vaikka näissä on vegetäyte, niin uskallanpa väittää että kelpaa lihansyöjillekin. Ja tosiaan helppo valmistaa mitä enemmän käyttää valmisasioita. Itse muuten yleensä teen wrappeihin tortillalätyt itse, mutta niistä tulee kuitenkin hieman paksummat. Kaupan tortillalätyt kelpaa siis ohuudessaan enchiladoihin erinomaisesti!

Enchiladat säilyvät seuraavaankin päivään. Laita rasiaan ja nappaa vaikka evääksi!



RESEPTI (8 ENCHILADAA)


8 pehmeää ohutta tortillalättyä 
paketillinen härkistä
purkillinen mustapapuja
1 paprika
1-2 sipulia
tomaattikastiketta/salsaa
suolaa
(paprikajauhetta)

+

  juustoraastetta (cheddar)
jalapenoja
salsaa


limeä
korianteria/persiljaa
ranskankermaa




Valmista täyte. Paista pannulla sipulia ja paprikaa, lisää joukkoon härkis ja huuhdellut käyttövalmiit pavut. Lisää joukkoon tomaattikastiketta tai salsaa sitomaan täytettä yhteen ja tuomaan mehevyyttä.
Maista ja lisää suolaa maun mukaan. Voit lisätä toki muitakin mausteita kuten paprikajauhetta. Muista kuitenkin, että käyttäessäsi jalapenoja ja chiliä tai vahvempaa salsaa täyte ei ehkä kaipaa enää esimerkiksi mustapippuria. Siksi en lisännyt paprikajauheen lisäksi muita mausteita, ja senkin olisi voinut jättää pois.

Jaa täyte kahdeksalle tortillalätylle, suurinpiirtein keskelle, reunoja varoen. Käytä apuna vaikka leivinpapereita joiden päällä rullata. Kääri suhteellisen tiiviiksi rulliksi. Asettele varovasti ja tiiviisti lasagnevuokaan.

Valuta salsaa sinne tänne (varsinkin reunaosille, jotka palavat herkimmin). Ripottele päälle runsaasti hyvää juustoraastetta ja jalapenosiivuja.

Paista uunin keskitasolla noin 200 - 225 asteessa niin että juusto on saanut sopivasti väriä. Kyllä tämä on 20 minuutin sisällä valmista tarjolle!  Tarkkaile etteivät reunat varsinkaan pala. Siksi salsakastiketta on hyvä kaataa hieman reunoillekin.

Nauti heti kera ranskankerman, limen ja tuoreiden yrttien. Sekä tietysti extrajalapenojen mikäli suu tykkää poltteesta! 

P.S Instagramissa @soupzblogi lisää herkullisia ruokakuvia, esimakua tulevista julkaisuista sekä ravintolavisiittejä. 


Kommentit