Joulutortut uudella herkullisella tavalla

 Kaupallinen yhteistyö ESKIMO®
(Toimin Eskimon ruokalähettiläänä, mikä tarkoitttaa, että käytän vapaavalintaisia kotimaisia  Eskimon tuotteita omissa resepteissäni) 



Joulutortut voi tehdä monella tavalla, mutta itse teen ne yleensä aivan perustähtinä. Nyt oli aika kokeilla jotain uutta. Mielessäni siinsi tortut herkullisen portugalilaisen lehtitaikinaleivonnais Pastel de Natan tyyliin, mutta vielä pelkistetymmin! Pitihän tätä mieleen juolahtanutta ajatusta kokeilla todetessani, että en tarvitse kuin kahta raaka-ainetta: lehtitaikinaa ja marmeladia. Molemmat löytyivät, joten taikinalevyjä sulattelemaan.

Lisäksi tarvittiin muffinssipelti sekä vuokia. Pastel de natat tehdään yleensä metallisiin vuokiin. Koska kaapissa ei ollut tällaisia vuokia, niin apuun tulivat Eskimon pullavuoat, jotka olivat kooltaan juuri sopivan matalat tarkoitukseen. Mietin, että tarttuvatko leivonnaiset vuokaan, mutta sopivan verran paistetut tortut irtosivat todella helposti.

Sen lisäksi, että taikina irtosi helposti näiden tekeminen oli muutenkin todella helppoa. Pastel de natat vaativat enemmän vaivaa (vaikka ovatkin hyviä), mutta nämä täyttyivät vain valmiilla marmeladilla ja lopuksi saivat päälleen tomusokerihunnun. Testasin Dronningholmin uutta viikunamarmeladia. Viikunamarmeladi on siitä hauska, että se ei aivan kamalasti eroa maultaan ja ulkonäöltään luumumarmeladista. Se ei ole siis shokkikokeilu varmastikaan luumumarmeladin ystäville. Se saattaa kuitenkin olla hieman makeampi ja pitää sisällään pienenpieniä tekstuuria tuovia viikunan siemeniä, jotka eivät kuitenkaan tartu hampaisiin.

Alla resepti helppoihin ja herkullisiin leivonnaisiin, joissa joka suupalalla saa varmasti marmeladia.

Leivonnaiset ovat muuten vegaaniset kun käytät voitaikinan sijaan lehtitaikinaa, joka on merkitty vegaaniseksi. Kympin taikina on laktoositon, maidoton, munaton ja soijaton sopien siis vähän kaikille mausta tinkimättä.

Ja mikä hauskinta, et tarvitse kuin kaksi levyä noin yhdeksään leivonnaiseen! Jos vähempi riittää, niin käytä silloin vain yhtä levyä ja vastaavasti tuplaa määrä isompaan määrään. Marmeladipurkki on siitä hyvä, että se säilyy jääkaapissa avattuna.


Noin 9 leivonnaista

2 lehtitaikinalevyä 
vajaa purkillinen Dronningholmin viikunamarmeladia
(tomusokeria)



Sulata lehtitaikinalevyt erillisinä huoneenlämmössä. Tämä vie aikaa noin 30 minuuttia.
Lämmitä sitten uuni 180 asteeseen.

Kun levyt ovat sulaneet riittävästi (mutta ei liian kauan) kauli ne hieman ohuimmiksi. Yhdestä levystä pitäisi tulla 4-5 pyöreää taikinapohjaa vuokiin. Tee esimerkiksi vuokaa hieman isommalla lasilla muotit ja leikkaa tämän jälkeen tavallisella veitsellä irti. Painele nyt pöydällä pyöreät taikinapohjat vuokiin, myös reunoille. Kauli tarvittaessa varovasti hieman enemmän. Asettele muffinssipellin koloihin. Pistele pohjia haarukalla. Lisää pari lusikallista marmeladia vuokiin. Älä kuitenkaan ihan pinnalle, sillä marmeladi voi kohota ja levitä paistonkestävyydestään huolimatta. Jätä siis pieni vara kuten yllä olevassa kuvassa.

Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Paistoaika riippuu uunista, joten lyhyempikin voi riittää. Ota pois kun taikina on saanut hieman väriä, puutikkuun tai haarukkaan ei jää taikinaa ja torttu irtoaa hyvin vuoasta.

Anna jäähtyä hieman. Ripottele päälle tomusokeria. Tarjolle pistäessä voit irrottaa tortut vuoista, jolloin ne ovat ehkä kauniimpia. Muista, että pieni rosoisuus ei haittaa vaan se tuo rustiikkisen tunnelman.  

Nauti kun tortut ovat vielä lämpimiä tai sitten jäähtyneinä (kuten ovat esimerkiksi paistopisteen pastel de natat...)


P.S Instagramissa @soupzblogi lisää herkullisia ruokakuvia, esimakua tulevista julkaisuista sekä ravintolavisiittejä. 

Kommentit